Ulkomaanliikenteen ajojärjestelijä, Jyväskylä
Tsekkaa videolta miltä näyttää meidän normipäivä ja hae mukaan meidän rentoon juitsaritiimiin!
Haluaisitko työskennellä kansainvälisessä ja vauhdikkaassa logistiikkaympäristössä? Haluaisitko mukaan nuorekkaaseen ja rentoon juitsaritiimiimme? Hienoa, jatkahan lukemista!
Minkälainen homma:
Ajojärjestelijätiimissä vastaat tiimin kanssa yhdessä ulkomaanliikenteen suunnittelusta, kuljettajien ohjeistuksesta sekä osallistut monipuolisesti asiakaspalveluun.
Työ saattaa äkkiseltään kuulostaa simppeliltä, mutta omat lisämausteet työhön tuo kansainvälinen liikenne, tuoretavaroiden tiukat aikataulut ja lämpötilavaatimukset. Työ on monipuolista, jossa koet varmasti onnistumisen tunteita ja haasteita, joista on mahdollisuus oppia. Tässä työssä kasvat kansainvälisen logistiikan ammattilaiseksi ja luot verkostoja monipuolisesti Euroopan eri maihin.
Tiimissä tehdään kolmivuorotyötä ja työvuorot painottuvat perehdytyksen vuoksi ensimmäisenä vuotena ilta- ja yövuoroihin.
Työssä onnistuminen edellyttää:
- kuljetusalan koulutusta tai aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä
- englanninkielentaitoa (rallienglannistakin homma lähtee käyntiin)
- ongelmanratkaisutaitoja ja paineensietokykyä
- yhteistyö- ja organisointitaitoja
- kykyä hahmottaa kokonaisuuksia
Käytössämme on nykyaikainen toiminnanohjausjärjestelmä, joten näppäryys tietotekniikan kanssa on oleellinen taito töiden sujumisen kannalta.
Kukaan ei ole seppä syntyessään, ratkaisevinta on sinun asenteesi ja motivaatiosi.
Tämän me lupaamme:
Me koulutamme sinusta rautaisen logistiikan ammattilaisen, jos et jo ole sellainen. Tarjoamme sinulle parhaat työkaverit ja ”joukkuepelimäisen” työympäristön, jossa sinulla on mahdollisuus kehittyä – kykyjesi ja halujesi mukaan. Matalassa organisaatiossamme saat saada äänesi kuuluksi ja kädenjälkesi näkymään.
Miten meillä työskennellään:
Työtä tehdään meillä tosissaan, mutta rennolla meiningillä.
Työ on vähän kuin peliä, mikä pitää ratkoa ja voittaa joka päivä, mutta yhdessä tiimin kanssa! Työ on innostavaa ja päivän aikana ollaan niin sanotusti työn imussa. Logistiikan ihmeellisessä maailmassa tapahtuu usein yllätyksiä, jonka vuoksi tarvitaan joustavaa asennetta ja rohkeutta ottaa tilanteita nopeasti haltuun. Se on parasta, kun työpäivä on onnistunut ja voi olla ylpeä lopputuloksesta! Tämä on tyypillistä meidän tiimimme arkea!
Tässä vielä tiimiläisten kommentteja;
Meillä on kasassa erinomainen ja ammattitaitoinen tiimi, jolle on myös annettu hyvät edellytykset onnistua. Kalusto ja pelivälineet on kunnossa ja niitä myös kehitetään aktiivisesti. -Mika
Isommistakin haasteista ja tiukoista tilanteista selviää tällä työporukalla, joiden kanssa vapaa-aikanakaan ei tylsiä hetkiä tule! -Kim
Kuinka hakea paikkaa:
Jos työ sai sinut innostumaan, ilmianna itsesi meille ja lähetä hakemuksesi ohessa olevan "lähetä hakemus" näppäimen kautta. Käymme hakemuksia läpi säännöllisesti. Joten vaikka tässä ei ole haun päättymispäivää, kuulet meistä varmasti.
Jos jokin jäi askarruttamaan, pistäppä kysyen meilaamalla reetta.jylha@transport-jylha.fi
Odotamme jo innolla kuulevamme sinusta!
Tsekkaa videolta mitä Jylhäläisyys on!
- Osasto
- Ajojärjestely
- Sijainnit
- Päätoimisto, Jyväskylä
Päätoimisto, Jyväskylä
Olemme vuoden 2021 Kuljetusyritys - Yhdessä
Saimme arvostetun palkinnon, kun SKAL ry palkitsi yrityksemme vuoden 2021 Kuljetusyritykseksi.
Suurin menestyksen tekijä on ollut yrityksemme ihmiset.
Yhteispeli on onnistumisen avainsana. Onnistuneeseen kuljetukseen tarvitaan monenlaista osaamista, niin kuljettajat, ajojärjestelijät kuin muut toimistohenkilöt ovat tärkeässä tehtävässä ja jokaisen työpanostuksella on merkitys.
Osaaminen, päättäväinen ote ja joukkuepelaajan asenne ovat osa meitä. Tämä palkinto on tehty ja ansaittu yhdessä!
Jylhä Logistics yrityksenä
Olemme jatkuvasti kasvava ja kehittyvä suomalainen perheyritys. Olemme edelläkävijä lämpösäädellyissä kuljetuksissa ja toimialueenamme Suomen lisäksi on koko läntinen Eurooppa. Meille on tärkeää, että toimimme innovatiivisesti ja haluamme olla yhden askeleen muita edellä.
Ulkomaanliikenteen ajojärjestelijä, Jyväskylä
Tsekkaa videolta miltä näyttää meidän normipäivä ja hae mukaan meidän rentoon juitsaritiimiin!
Hakemuslomakkeen lataaminen
Työskenteletkö jo yrityksessä Jylhä Logistics?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.